Arkisto ajalle Lokakuu, 2008

Sampo Villanen: EU, aukene!

Lokakuu 21, 2008 | Yleinen

Europarlamentti hyväksyi kesäkuussa direktiivin, jonka mukaan “laittomaksi” maahanmuuttajaksi epäilty henkilö voidaan lukita tyrmään 18 kuukaudeksi, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään muuta kuin tullut maahan ja ehkä menettänyt passinsa ennen maahantuloa tai sen jälkeen. Kuten punavihreä europarlamenttiryhmä GUE/NGL on todennut, Euroopan Unionin asema ihmisoikeuksien puolustajana on poissa. Rangaistessaan ankarasti ihmisiä ilman minkäänlaista epäilyä rikoksesta Euroopan Unioni kumoaa syyttömyysolettaman, eli oikeusvaltion perustan, ja erään perustavimmista ihmisoikeuksista, oikeuden vapauteen ja fyysiseen koskemattomuuteen.

Jo aikaisemmin säilöönottokeskusten saaristossa ihmisiä on vangittu ilman syytettä, esimerkiksi maahantuloreitin selvittämiseksi. Jos kuulostaa uskomattomalta, Helsingissä voi käydä katsomassa Metsälän säilöönottokeskuksen korkeita piikkilanka-aitoja ja tutustua Vapaa liikkuvuus -verkoston sivuilta löytyviin tietoihin laitoksen toiminnasta ja sen asukkaiden huonosta asemasta. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , , ,

Annika Lapintie: Euroopan mallioppilaasta tuli asehäirikkö

Lokakuu 10, 2008 | Yleinen

Aseväkivallan vähentäminen on kansainvälisesti tärkeä tavoite, jota pienaseiden yleistyminen vaarantaa. Kysyin hallitukselta ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 mitä Suomessa aiotaan tehdä aseiden leviämisen estämiseksi. Ympäripyöreän vastauksen antoi silloinen sisäministeri ja nykyinen europarlamentaarikko Ville Itälä (kok). Eipä ole sen jälkeenkään tehty paljon mitään.

Aselainsäädäntöä tehdään myös Euroopan unionissa. Yleensä unionin mallioppilaana tunnettu Suomi vastusti yllättäen aselainsäädännön tiukentamista kiivaasti. Keskustan Hannu Takkula kutsui direktiivin vastustamista “isänmaalliseksi toimeksi.”

› Lue koko artikkeli

Avainsanat: , ,

Martti Korhonen: Äänestäminen kannattaa aina. Myös Europarlamenttivaaleissa äänestäminen.

Lokakuu 2, 2008 | Yleinen

Näinä päivinä on postiluukuista tipahdellut kuntavaalilippuja. Se on meille hyvä muistutus siitä, että kuntavaalit ovat jo ovella. Vaalipäivä on 26. lokakuuta ja ennakkoäänestys alkaa jo lokakuun 15. päivänä.

Tietoisuus kuntavaaleista lisääntyy, mutta entä Europarlamenttivaaleista. Brysselistä on nimittäin käynyt käsky, että seuraavat Euroopan parlamentin jäsenten vaalit toimitetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa kesäkuussa 2009.

› Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , ,

Sirpa Puhakka: Ovet auki Eurooppaan

Lokakuu 2, 2008 | Yleinen

Vasemmistoliitto haastaa keskusteluun Eurooppa-politiikasta. Euroopan parlamentin politiikka ei ole kovassa kurssissa Suomessa. Eikä kansalaisten uskoa EU-politiikkaan lisää se, että moni europarlamentaarikko pistää hanskat naulaan tai liukenee yrityselämän palvelukseen.

Eurooppa-politiikka vaikuttaa vahvasti suomalaisten elämään. Työvoiman liikkuvuus, ilmaston muutoksen torjunta, elintarviketurvallisuus tai siirtolaisuus koskettavat kaikkia kansalaisia välillisesti tai suoraan. Vasemmistolaiset eivät voi jättäytyä katsomoon seurailemaan maailman menoa. On esitettävä omat vaihtoehdot.

› Lue koko artikkeli

Avainsanat: ,

Haku