Ari Rajamäki: EU-kansalaiset tarvitsevat arkisen ulottuvuuden ja punaisen viivan

helmikuu 13, 2009 | Yleinen

Yhteiskunnan edeskäyvät tuskailevat virallisissa yhteyksissä kansan syvien rivien eli rahvaan laimeaa kiinnostusta Euroopan unionin asioihin. Tämä voi tietysti johtua meidän suomalaisten tavasta olla puuttumatta omiin asioihimme. Johtavat poliitikkomme ovat jalostaneet tämän toimintakulttuurin EU:ssa koplaamattomaksi nöyristelyksi, josta seuraa, että muut vievät ja Suomi vikisee. Vai uskooko joku Sarkozyn tai Berlusconin puolustavan omia etujaan vain katseella seuraamalla? Kaikki eivät siis ole samalla viivalla.

Tietysti maakohtaisen eliitin salaisena tavoitteena voi ollakin, että on parempi, jos hyväosaiset käyvät vilkkaasti äänestämässä omiaan, kun taas proletariaatti nukkuu lähiössään, litkii bisseä pubissa, pelkää pakolaisia ja tuijottaa tosi-tv:tä. Tätä ilmiötä ovat ruokkineet myös kansan syvien rivien omien edustajien, ay-liikkeen, paikallisten pikkupoliitikkojen ja kaiken karvaisten demagogien mantra demokratiavajeesta, eliitin politiikasta, natottamisesta jne. Hyvin tässä on ainakin EU-tasolla onnistuttu: työntekijöiden äänestysaktiivisuus oli viimeksi 10–20% välillä. Melkoinen veretön vallankaappaus, josta vähemmän katkeroituneet virkkuset ovat mielissään

Hyvältä ei näytä tulevissakaan vaaleissa. Euroopan parlamentista tuntuu muodostuvan poliittisten norsujen hautausmaa, jonne mennään nuolemaan kotimaassa syntyneitä haavoja tai muuten vaan politiikan sivuraiteen viemänä. Toinen kiusallinen piirre on se, että ehdokkaaksi kelpaa kuka tahansa, jonka pärstä ja nimi esiintyvät riittävän usein jonkin bulevardilehden palstalla. Äänestäjillä ei todellakaan ole mitään kuluttajansuojaa, ei ennen eikä jälkeen vaalien. Tässähän olisi selvä direktiivin paikka.

Parlamentin valta lisääntyy Lissabonin sopimuksen myötä ja sen päätökset vaikuttavat enenevässä määrin jokaisen arkeen. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää millaisen arvomaailman, yhteistyökyvyn ja ahkeruuden Suomen tulevat 13 parlamentaarikkoa omaavat. Työntekijöillä, toimihenkilöillä, pienyrittäjillä, pätkäduunareilla, palkansaajilla, työttömillä ja vasemmistolaisilla ei ole enää varaa väheksyä ja ylenkatsoa parlamenttia. EU:sta ei tule tuhatvuotista valtakuntaa, mutta se on olemassa ja me siinä mukana. Tämä on hyvä myöntää ja suunnata toimintatarmo joutavan ja passiivisen vastustamisen sijaan sopivan itsekkääseen omien etujen ajamiseen. Asioita on koplattava niin että tuntuu.

Miltä EU:n arkinen ulottuvuus sitten voisi näyttää? Parlamenttiin pitää valita arjen osaajia, joilla on kykyä tehdä työtä ja jotka pystyvät yhteistoimintaan omassa sekä poliittisessa ryhmässään että yli puoluerajojen. Tietysti myös tulevissa eduskuntavaaleissa on alettava äänestää oikein eli EU:n pohjavirta on käännettävä vasemmalle. Valtaa ei pidä luovuttaa verettömästi missään olosuhteissa.

Arkisen EU:n ensimmäinen direktiivi ei määrittele kurkunoikaisuprosenttia, vaan harmonisoi työsuhdeturvan samalle tasolle, jolloin monikansalliset konsernit eivät voi irtisanoa siellä, missä se on halvinta, esimerkiksi Suomessa.

Tehtailua voi jatkaa määrittämällä Itämeren pohjanäkyvyyden, joka vielä kuusikymmenluvulla oli viisi metriä. Nythän merenpohjaa ei pahimmillaan näy ollenkaan. Työvoiman vapaata liikkuvuutta säätelevä direktiivi revitään kappaleiksi ja sitä ei uusita ennen kuin yhteisymmärrys työsuhteiden ehtojen noudattamisesta syntyy.

Direktiivitehtaalla pitää siis aloittaa poliittiset yt -neuvottelut, joiden seurauksena kyvyttömille ja väärällä asialla olleille taantuman osavastuupoliitikoille annetaan CE -merkittyä kenkää. EU -parlamentin osalta tähän on hyvä tilaisuus ensi kesäkuussa, jolloin kannattaa käydä vetämässä punainen viiva.

Avainsanat: arkinen ulottuvuus, eurovaaliehdokas, kuluttajansuoja, Lissabonin sopimus, äänestysaktiivisuus

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!