Annika Lapintie: Euroopan mallioppilaasta tuli asehäirikkö

lokakuu 10, 2008 | Yleinen

Aseväkivallan vähentäminen on kansainvälisesti tärkeä tavoite, jota pienaseiden yleistyminen vaarantaa. Kysyin hallitukselta ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 mitä Suomessa aiotaan tehdä aseiden leviämisen estämiseksi. Ympäripyöreän vastauksen antoi silloinen sisäministeri ja nykyinen europarlamentaarikko Ville Itälä (kok). Eipä ole sen jälkeenkään tehty paljon mitään.

Aselainsäädäntöä tehdään myös Euroopan unionissa. Yleensä unionin mallioppilaana tunnettu Suomi vastusti yllättäen aselainsäädännön tiukentamista kiivaasti. Keskustan Hannu Takkula kutsui direktiivin vastustamista “isänmaalliseksi toimeksi.”

Syyskuussa 2007 sisäministeri Anne Holmlund (kok) ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) vetosivat yhdessä EU:n puheenjohtajamaa Portugaliin alaikäisten aseenkanto-oikeuden puolesta. Holmlund on sittemmin yrittänyt väittää vetoomuksen koskeneen vain metsästysaseita, mutta sisäministeriön tiedotearkisto sanoo toista.

Jokelan ampumiset marraskuussa 2007 antoivat lisäpontta Euroopan parlamentin halulle rajoittaa käsiaseiden saatavuutta. Taas yksi maamme aselobbaaja Lasse Lehtinen (sd) vastusti aserajoituksia vain kolme viikkoa koulumurhien jälkeen.

EU:n asedirektiivi tuli voimaan 28.7.2008. Kansalliset aselait on saatettava kahden vuoden kuluessa sen mukaisiksi. Suomalaiset aseintoilijat onnistuivat vesittämään direktiiviä niin, että se sallii 15-vuotiaalle ampumisen vanhemman rinnakkaisluvalla. Lasse Lehtinen hehkutti julkisuudessa saavutusta oivana esimerkkinä yksittäisen parlamentaarikon vaikutusmahdollisuuksista.

Myös 15 vuotta nuoremmille lapsille direktiivi mahdollistaisi ampumaharrastuksen. Toivottavasti kukaan ei Suomessa suunnittele ikärajamme laskua.

Sisäministeri Holmlund on perustellut aselainsäädännön muutoksen vitkastelua EU-direktiivin odotukseen vedoten. Saman direktiivin, jota Holmlund oli ollut itse vesittämässä! Väitän, että direktiiviä on käytetty tekosyynä, kun lakia ei oikeasti olekaan haluttu tiukentaa.

“Ihmiset tappavat, eivät aseet”. Tämä on maailman mahtavimman asejärjestön yhdysvaltalaisen NRA:n (National Rifle Association) usein toistama väite. Aseiden omistamisen kriminalisoinnin väitetään myös loukkaavan kansalaisten omaisuudensuojaa ja perusoikeuksia.

Aseita on kuitenkin erilaisia. Toiset on suunniteltu tarkkuusammuntaan, toiset metsästykseen. On myös aseita, jotka on suunniteltu tappamaan ihmisiä. Iso-Britannia kielsi käsiaseet kodeissa vuonna 1997 sen jälkeen kun mm. puoliautomaattipistoolein varustautunut murhaaja oli ampunut viisitoista päiväkotilasta Dunblanen kaupungissa.

Myös Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhissa käytettiin halpaa puoliautomaattista pistoolia, joka ei kelpaa tarkkuusammuntaan vaan vain räiskimiseen. Näitä aseita ei ole syytä sallia yksityishenkilöille.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Suomessa on asekuolemia väkilukuun suhteutettuna eniten Euroopassa. Aseiden uhreja on Suomessa vuosittain 4,6 sataatuhatta asukasta kohti. Tämä on viisitoista kertaa enemmän kuin Iso-Britanniassa ja lähes kolme kertaa enemmän kuin Ruotsissa.

Suomen väkivaltaisuutta on selitetty talven masentavalla pimeydellä ja synkistelevällä itäisellä kulttuurilla. Olisiko syytä myös aseiden määrässä? Suomessa on asukasta kohti maailmassa eniten käsiaseita heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen, yhteensä 1,6 miljoonaa. Suomen nykyinen aselainsäädäntö on Euroopan löysimpiä.

Suomen asenneilmapiirissä on ehkä kuitenkin tapahtumassa muutosta parempaan. Pian Kauhajoen ampumisten jälkeen pääministeri Matti Vanhanen kyseenalaisti yksityishenkilöiden oikeuden käsiaseisiin.

Kuinka laajalle NRA-hengen annetaan Suomessa levitä? Maatalousyhteiskunnan ajoilta periytyvä vapaa aseenkanto-oikeus ei sovi kaupunkilaiseen pirstaleiseen yhteiskuntaan. Täällä ei kyläyhteisö ole lähellä eikä psyykkistä pahoinvointia aina huomata.

Sosiaalisten turvaverkkojen lisäksi tarvitaan myös tiukempia asesääntöjä. Perinteisen harrastuksen saama negatiivinen leima on pieni hinta turvallisemmasta yhteiskunnasta.

Avainsanat: , ,

4 kommenttia aiheesta Euroopan mallioppilaasta tuli asehäirikkö

Anna Mikkola
lokakuu 11, 2008

EU-direktiivin päivityshän johtui siitä, että se piti viimein saada YK:n asiaa koskevan pöytäkirjan edellyttämälle tasolle.

Näin ollen Suomessa olisi voitu tiukentaa lainsäädäntöä YK-päätöksen nojalla jo vuosikaudet sitten. Syy siihen ettei kukaan ole tehnyt mitään lienee siinä, että suurin osa asioitamme hoitavista keski-ikäisistä miespoliitikoista joko omistaa aseen tai käy metsällä. He ovat syvällä siinä suomalaisen miehen kulttuurissa, jossa on kunniakasta ampua elukoita koska se todistaa jollain tapaa kyvystä pärjätä elämässä. Ei tarvitse edes olla vielä pönäkkä, tähän kategoriaan siis lukeutuu esimerkiksi cityboyn imagoa kovasti itselleen rakentanut Katainen.

Matti Peltonen
lokakuu 18, 2008

Aika törkeää populismia. Suomessa toki tehdään 4,6 aserikosta per 100 000 ihmistä, mutta tuossa luvussa on mukana itsemurhat. Suomessa tehdään 4,45 itsemurhaa aseella per 100 000 asukasta, eli muita rikoksia ja vahinkoja on siis 0,15 per 100 000. Tiukan aselain alaisessa Britanniassa tapahtuu 0,10 aserikosta per 100 000, ja tuo luku ei sisällä itsemurhia. Siitä sitten miettimään paljonko aselakien tiukentamisesta on hyötyä. Rehellinen ihminen vain kärsii ja virkamiehet saavat lisää turhaa työtä.

Sampo Villanen
lokakuu 21, 2008

Pidän ilmeisenä, että sekä murhia että itsemurhia sattuu enemmän, kun ne voi tehdä kätevästi kotona löytyvällä aseella. Jos pitää alkaa miettiä, miten sen tekisi tai suorittaa erilaisia hankalia toimenpiteitä, ehtii useimmille tulla varmasti mieleen myös järkevämpiä ajatuksia. Tai humala ehtii laskea. Jokainen järjettömältä kuolemalta pelastettu ihmishenki (sillä niitä myös itsemurhat ovat) on minusta arvokkaampi kuin ihmisten ja jopa lasten oikeus pitää hallussaan erilaisia aseita.

Masiina
joulukuu 24, 2008

Miksipä ei kiellettäisi samalla alkoholia ja vahvoja lääkkeitä? Tai vaikkapa hinausköyttä? Ranteiden auki veistelyyn hyväksi havaittu puukko/veitsi tai muu teräase voisi olla myös kiellon alaisena, unohtamatta bensiinimoottorista autoa ja puutarhaletkua, jos kerran aletaan itsemurhia välttämään kielloilla.
Ilmeisesti Sampo Villasen mielestä on tärkeämpää antaa ihmisten juoda viinaa kuin harrastaa itseään miellyttäviä harrastuksia. Valoja päälle ihmiset! Jos minä ja 116 000 muuta rikoksettoman ja keskivertokansalaista puhtaamman taustan omaavaa henkilöä kriminalisoidaan teidän lapsellisten maailmanparannusnäkemysten vuoksi, on maassamme asiat huonommin kuin kuvittelinkaan.

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!

Haku