Sampo Villanen: EU, aukene!
lokakuu 21, 2008 | Yleinen
Europarlamentti hyväksyi kesäkuussa direktiivin, jonka mukaan “laittomaksi” maahanmuuttajaksi epäilty henkilö voidaan lukita tyrmään 18 kuukaudeksi, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään muuta kuin tullut maahan ja ehkä menettänyt passinsa ennen maahantuloa tai sen jälkeen. Kuten punavihreä europarlamenttiryhmä GUE/NGL on todennut, Euroopan Unionin asema ihmisoikeuksien puolustajana on poissa. Rangaistessaan ankarasti ihmisiä ilman minkäänlaista epäilyä rikoksesta Euroopan Unioni kumoaa syyttömyysolettaman, eli oikeusvaltion perustan, ja erään perustavimmista ihmisoikeuksista, oikeuden vapauteen ja fyysiseen koskemattomuuteen.
Jo aikaisemmin säilöönottokeskusten saaristossa ihmisiä on vangittu ilman syytettä, esimerkiksi maahantuloreitin selvittämiseksi. Jos kuulostaa uskomattomalta, Helsingissä voi käydä katsomassa Metsälän säilöönottokeskuksen korkeita piikkilanka-aitoja ja tutustua Vapaa liikkuvuus -verkoston sivuilta löytyviin tietoihin laitoksen toiminnasta ja sen asukkaiden huonosta asemasta.
Turvapaikanhakijoihin kohdistuva avoin vihamielisyys yhdistyy eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan perustavanlaatuiseen ongelmaan: ihmisiin suhtaudutaan puhtaina talouskasvun välineinä. Tänne halutaan korkeasti koulutettuja työntekijöitä samalla, kun kouluttamattomia ja vainoa paenneita yritetään epätoivoisesti estää pääsemästä maahan. Maahanmuuton sitominen hyväpalkkaisen työn tekemiseen on johtanut kahden kerroksen työmarkkinoihin, joissa osa maahanmuuttajista tekee – koulutuksesta riippumatta – töitä, joita pidempään Euroopassa asuneet eivät halua tehdä. Näiden ihmisten oikeuksia poljetaan teettämällä työtä ala-arvoisilla työehdoilla joko kokonaan pimeästi tai maahanmuuttajan heikkoa tietämystä ja kielitaitoa hyväksi käyttäen. Normaaliehdoilla työtä teettävät työnantajat häviävät kilpailussa työehtoja polkeville. Lupakäytäntö ja karkotusuhka edistävät lisäksi ihmiskauppaa ja esimerkiksi kaikkialla esiintyvää pakotettua prostituutiota.
Niinpä hyväpalkkaista työtä painottavan maahanmuuttopolitiikan kääntöpuoli on avoin rasismi ja maahanmuuttajien ihmisoikeuksien polkeminen.
On syytä muistaa, että Eurooppa on historiallisesti rakentunut ihmisten liikkumisesta, kulttuurisesta vuorovaikutuksesta ja kaupankäynnistä. Kansallisvaltio ja siihen liittyvä kansallisuusaate kehitettiin vasta 1700-luvulta alkaen. Kosmopoliittiset Euroopan suurkaupungit Pariisi, Berliini ja Lontoo ovat tänäkin päivänä maanosan johtavia kulttuurisia sulatusuuneja. Avointa ja moniarvoista Eurooppaa edistävät avoimet eurooppalaiset instituutiot. Sen aikaansaamiseksi nykyinen pelkoon ja väkivaltaan perustuva maahanmuuttopolitiikka pitää muuttaa kerta kaikkiaan.
Ensitoimenpiteitä avoimen Euroopan luomiseksi olisivat ainakin seuraavat:
- Automaattinen oleskelulupa, työlupa ja eurooppalainen henkilökortti kaikille EU:n alueelle tuleville, eli työn luvanvaraisuus lakkautetaan.
- Joka ikinen turvapaikanhakijoiden säilöönottokeskus suljetaan välittömästi.
- Kehitysmaiden velat annetaan anteeksi, jotta nykyinen koronkiskonta maksukyvyttömiltä mailta loppuu.
- Kehitysyteistyörahat nostetaan kaikissa EU-maissa vähintään yhteen prosenttiin budjetista, ja lopetetaan IMF:n ja Maailmanpankin rahoitusehdot, joilla ne estävät hyvinvointirakenteiden syntymisen kehitysmaihin.
- Tarjotaan eurooppalainen sosiaaliturva kaikille Euroopan alueella oleskeleville. Se on voimassa nytkin kaikille EU-kansalaisille, joille taataan esimerkiksi tietty terveydenhoito ja toimeentulotuki, joten muutos ei ole suuri.
Jos pelkää kansainvaelluksia ja suurtyöttömyyttä, kannattaa muistaa, että esimerkiksi maailman nälkäongelma poistettaisiin vuodeksi varoilla, jotka käytetään maailmassa aseisiin yhdessä päivässä. Jos EU:n ja kehitysmaiden välista kaupankäyntiä muutettaisiin edes vähän oikeudenmukaisemmaksi esimerkiksi Reilun kaupan mallin mukaisesti, maastamuuton takana olevat köyhyys ja konfliktit vähenisivät ratkaisevasti.
2 kommenttia aiheesta EU, aukene!
Tämmöisellä agendalla liikkuvaa puoluetta on helppo äänestää. Oletko itse miettinyt ehdokkuutta?
Kiitos kysymästä! Minulla on tällä hetkellä sen verran paljon tekemistä kunnallispolitiikassa ja Helsingin Vasemmistoliiton luotsaamisessa, että aika ei vain riitä eurovaalikampanjaan. Lisäksi, vaikka valituksi tulemisen mahdollisuus onkin vain teoreettinen, en kyllä nykyisessä elämäntilanteessani voisi enkä haluaisi muuttaa Brysseliin.
Haku
Viimeisimmät artikkelit
Arkisto
- kesäkuu 2009 (4)
- toukokuu 2009 (5)
- huhtikuu 2009 (4)
- maaliskuu 2009 (3)
- helmikuu 2009 (5)
- tammikuu 2009 (2)
- marraskuu 2008 (3)
- lokakuu 2008 (4)
tammikuu 3, 2009