Pekka Ristelä: Europarlamentti työväen asialla
marraskuu 10, 2008 | Yleinen
Palasin hiljattain Brysselistä, jossa minulla oli tilaisuus seurata kahden kuukauden ajan työelämää koskevien asioiden etenemistä EU:n toimielimissä. Vierailun ajoitus osoittautui hyväksi: EU:n lainsäädäntöhankkeet etenevät yleensä hitaasti, mutta tänä syksynä useampikin kiinnostava ja tärkeä hanke on ratkaisuvaiheessa.
EU-elimistä varsinkin parlamentilla on useita eurooppalaisen työelämän suuntaa määrittäviä päätöksiä tehtävänään. On esimerkiksi vuokratyödirektiivi, jonka parlamentti hyväksyi lokakuun lopulla asettaen pitkään kaivattuja rajoja työntekijöiden oikeuksien kiertämiselle vuokratyön nimissä. On työaikadirektiivi, jonka uudistamista tarvitaan joidenkin EU-maiden ylipitkien työpäivien ja niillä saatavan kilpailuedun rajoittamiseksi. Myös eurooppalaisia yritysneuvostoja koskeva, työntekijöiden Euroopan tason oikeuksien kannalta tärkeä direktiivi on parhaillaan parlamentin käsiteltävänä.
Direktiivien työstämisen rinnalla parlamentti hyväksyi 22.10. päätöslauselman, jolla se osallistuu työntekijöiden oikeuksien ja yritysten vapauksien välisestä tasapainosta käytävään keskusteluun. Keskustelun taustalla on ns. Vikingin, Lavalin, Rüffertin ja Luxemburgin tapaukset, joissa Euroopan yhteisöjen tuomioistuin asetti markkinoiden vapaudet työntekijöiden perusoikeuksien edelle. Tässä keskustelussa parlamentti asettui nyt samalle kannalle eurooppalaisen ay-liikkeen kanssa: Oikeuksien ja vapauksien tasapainoa on tarkistettava niin, että työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu sekä ammattiliittojen neuvottelu- ja työtaisteluoikeus turvataan.
Kun edellä mainittuja Euroopan parlamentin päätöksiä vertaa samojen asioiden käsittelyyn EU:n muissa toimielimissä, huomaa mielenkiintoisen asian: parlamentti näyttää useimmiten olevan se elin, jossa työntekijän näkökulmaa ymmärretään parhaiten.
Erityisen selvästi tämä ero näkyy edellä mainitussa EY-tuomioistuimen päätöksistä käytävässä keskustelussa. Siinä missä komissio on tuomioistuimen tavoin pitänyt kiinni ensisijaisesti markkinoiden vapautta korostavista tulkinnoista, parlamentti antaa huomattavasti vahvemman painon työntekijöiden oikeuksille.
Vuokratyödirektiivin kohdalla työntekijöiden oikeuksien parantamista jarruttivat vuosien ajan ne EU-maat, kuten Iso-Britannia, jotka yhdessä rintamassa työnantajien kanssa vastustavat kaikkea, mikä voisi vahvistaa työntekijöiden asemaa. Lopulta uuden direktiivin ytimeksi joka tapauksessa tuli periaate, josta parlamentti piti kiinni: vuokratyöntekijöille kuuluu ensimmäisestä työpäivästä alkaen samat oikeudet kuin suoraan palkatuille työntekijöille. Poiketa tästä periaatteesta voidaan vain työmarkkinajärjestöjen sopimuksella.
Työaikadirektiivin osalta parlamentin lopullinen kanta on vielä päättämättä, mutta ainakin tähän mennessä parlamentaarikkojen enemmistön vaatimukset työaikojen rajoittamisesta ja työntekijöiden suojelusta ovat olleet neuvostoa tiukempia. Kesken on myös yritysneuvostodirektiivin uudistus, mutta nyt näyttää siltä, että siinäkin ikuisuushankkeessa voitaisiin vielä tämän parlamentin aikana päästä eteenpäin.
Mistä parlamentin suhteellinen edistyksellisyys työelämäasioissa johtuu? Voisiko kysymys olla siitä, että parlamentti on suorimmin kansalaisten ääntä edustava toimielin? Vai onko kyse ennemmin siitä, että järjen ääni pääse paremmin esiin parlamentissa kuin neuvostossa, jossa jäsenmaiden keskinäinen kilpailu hämärtää yhteisen edun?
Yksi asia joka tapauksessa on selvä: Euroopan parlamentilla on vahva ja monessa tapauksessa myönteinen rooli Euroopan tulevaisuuden rakentajana.
Vielä parempaa jälkeä voisi syntyä, jos entistä useampi EU-kansalainen äänestäisi eurovaaleissa – myös työntekijät, jotka tähän mennessä ovat käyneet uurnilla muita väestöryhmiä laiskemmin.
3 kommenttia aiheesta Europarlamentti työväen asialla
En ole juurikaan seurannut tätä blogia, mutta ihmettelen miksi ei käsitellä taloutta lainkaan. hain lama sanalla ja finanssikriisi sanalla kirjoituksia. Olisi hyvä keskustella siitä, että kourallinen pelureita USA:ssa sai maailman sekaisin. Miksi vasemmisto on hiljaa, kun pitäisi nyt uusliberalistiset surkeudet nostaa e siin ala Noami Klein. Yrittäkää nyt mennä TV:hen keskustelemaan ja nostamaan profiilia. Ihmiset ovat raivoissaan näistä ja kyllästyneet kovaan managerismiin
.
tammikuu 25, 2009
EU:n myönteiset asiat (valheet) Suomelle saisi riittää. Olemme saaneet vain lakeja ja direktiivejä. Isot sanelee ja pienet anelee, sen pitäisi Ristelänkin tietää. Mitä olet saanut aikaan EU:ssa?
tammikuu 26, 2009
“Isot sanelee ja pienet anelee”, edellisessä kommentissa todetaan. Niinhän se tietysti usein menee, politiikassa ja yhteiskunnassa muutenkin, ikävä kyllä.
EU:n kohdalla ajatelaan usein, että isot jäsenmaat sanelevat ja pienet anelevat. Sitä edellinen kirjoittajakin tarkoittanee. Tämän asetelman näkeminen EU-politiikan ytimenä on minusta kuitenkin paha virhe.
Pidän tärkeänä vasemmistolaisen EU-ajattelun lähtökohtana sen ymmärtämistä, että valtaosassa EU-politiikkaa ei ole kysymys isojen ja pienten maiden välisistä tai ylipäätään eri jäsenmaiden välisistä kiistoista. Tärkeimmät poliittiset jakolinjat eivät kulje erilaisten “kansallisten etujen” välillä, vaan erilaisten poliittisten näkemysten, aatteiden ja intressien.
Ei ole olemassa yhtä suomalaista näkemystä EU:n oikeasta suunnasta, eikä yleensä myöskään yhtä, yhteistä suomalaista etua, jota EU voisi hyödyttää tai haitata. Sen sijaan esimerkiksi suomalaisilla työntekijöillä on paljon yhteisiä etuja vaikkapa ranskalaisten tai saksalaisten työntekijöiden kanssa.
EU-politiikan näkeminen kansojen välisenä mittelönä estää politisoimasta EU:ta ja rakentamasta sen nykyiselle poliittiselle valtavirralle vaihtoehtoja. Siksi juuri vasemmiston pitäisi torjua tällainen konservatiivinen tapa hahmottaa EU-politiikkaa ja nähdä sen sijaan EU yhtenä demokraattisen politiikan tasona, jolla oikeudenmukaisempaa maailmaa voidaan rakentaa.
Jätä kommentti
Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!
Haku
Viim. artikkelit
Arkisto
- kesäkuu 2009 (4)
- toukokuu 2009 (5)
- huhtikuu 2009 (4)
- maaliskuu 2009 (3)
- helmikuu 2009 (5)
- tammikuu 2009 (2)
- marraskuu 2008 (3)
- lokakuu 2008 (4)
tammikuu 14, 2009