Pauliina Murto-Lehtinen: Lissabonin sopimus lisää demokratiaa EU:ssa – vähän

tammikuu 19, 2009 | Yleinen

Jos olisin saanut äänestää EU:n perustuslaista tai Lissabonin sopimuksesta, olisin äänestänyt puolesta. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikki, mitä sopimus sisältää, olisi hyvää ja hienoa. Suurin osa siitä on muuttamatonta tavaraa siirrettynä vanhoista sopimuksista ja kokonaisuus on sekava ja lukukelvoton.

Minun syyni kannattaa Lissabonin sopimusta on, että se lisää EU:n sisäistä demokratiaa.

Vuosikausia on valitettu EU:ssa olevasta “demokratiavajeesta”, jolla on tarkoitettu ennen muuta parlamentaarisesti valittujen elinten – sekä EU-parlamentin että kansallisten parlamenttien – heikkoja vaikutusmahdollisuuksia. Kansalaisjärjestöt ovat myös kiinnittäneet ansiokkaasti huomiota siihen, että EU:n päätöksentekoon pääsevät kohtuuttoman hyvin vaikuttamaan elinkeinoelämän lobbarit, kun taas köyhien järjestöjen on ollut vaikea saada ääntään kuuluviin.

Lissabonin sopimuksessa näihin kysymyksiin puututaan. Osa muutoksista on tärkeitä, osa voi olla näennäisiäkin, mutta ainakin suunta on oikea.

Merkittävin muutos varmasti on, että sopimus lisää Euroopan parlamentin valtaa. Pekka Ristelä kirjoitti tässä blogissa (10.11.2008), että “Euroopan parlamentilla on vahva ja monessa tapauksessa myönteinen rooli Euroopan tulevaisuuden rakentajana”.

Lissabonin sopimus nostaa parlamentin yhtä tärkeäksi päätöksentekoelimeksi kuin ministerineuvosto kaikilla muilla alueilla paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tosi iso muutos parempaan suuntaan on, että myös maatalous, joka tähän saakka on ollut jäsenmaiden hallitusten yksinomaisessa päätösvallassa, tulee myös parlamentin päätettäväksi. Parlamentti pääsee siten päättämään neuvoston kanssa tasavertaisena koko EU:n budjetista – tähän saakka parlamentin ulottumattomissa on ollut maatalouden osuus, joka on 40 % kaikista EU:n menoista.

Myös kansallisten parlamenttien mahdollisuuksia vaikuttaa EU:n päätöksentekoon lisätään. Tähän saakka kansallisilla parlamenteilla ei ole ollut siinä minkäänlaista sopimuksiin kirjattua roolia. Parlamenttien vaikutusmahdollisuudet ovat vaihdelleet jäsenmaasta toiseen riippuen maiden omasta lainsäädännöstä. Pohjoismaissa parlamentit ovat varsin vahvassa asemassa suhteessa ministereihin, mutta monessa muussa maassa ministereillä tuskin on edes tiedottamisvelvollisuutta EU-asioista kansalliselle parlamentille. Lissabonin sopimus tekee kansallisista parlamenteista “läheisyysperiaatteen vartijoita”, joilla on mahdollisuus keskeyttää sellaisen EU-päätöksen valmistelu, jonka ne eivät katso kuuluvan EU:n tehtäviin.

Lissabon myös avaa kanavan kansalaisten suorille vaikutusmahdollisuuksille – tosin vaatimattoman. Sopimus luo mahdollisuuden eurooppalaiselle kansalaisaloitteelle, jolla miljoona kansalaista voisi vaatia komissiolta aloitetta jossain tärkeäksi katsomassaan asiassa. Sopimus myös kirjaa ensimmäisen kerran EU:n toimielinten velvollisuuden käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Myönnän toki, että näitä aloitteita voi pitää vähäisinä ja kovin riittämättöminä. On kuitenkin vaikea nähdä, että tilanteessa, jossa 19 jäsenmaassa 27:stä on oikeistojohtoinen hallitus, olisi poliittisia edellytyksiä saada parempia tuloksia. Ja jos ei Lissabonin sopimusta hyväksyttäisi, voimassa olisi edelleen Nizzan sopimus, joka on vielä paljon huonompi.

Ihanteellinen EU:n perustuslaki olisi varmaan erinäköinen kuin Lissabonin sopimus – esimerkiksi sellainen kuin ATTACin tekemä esitys. Myös ATTACin asiakirjassa vaaditaan lisää valtaa sekä EU:n parlamentille että kansallisille parlamenteille sekä lisää suoria vaikutusmahdollisuuksia kansalaisille – toki ATTAC menee tässä paljon pidemmälle kuin Lissabonin sopimus.

Minusta oikea kysymys nyt on, edistääkö vai vaikeuttaako Lissabonin sopimus näihin tavoitteisiin pääsyä. Minusta se edistää.

Avainsanat: , , , , , ,

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!

Haku