Kaarina Kailo: Lissabonin strategia muutettava punavihreän elvytyksen linjaksi

helmikuu 27, 2009 | Yleinen

Niin kuin varmasti on tiedossa, Eurooppa-neuvosto määritteli Lissabonissa maaliskuussa 2000 Euroopan unionille kunnianhimoisen muutosohjelman, jota ryhdyttiin kutsumaan kokouspaikan mukaisesti Lissabonin strategiaksi. Kyseessä on yhteinen visio siitä, mihin suuntaan EU-maiden taloutta ja yhteiskuntaa haluttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana kehittää. Lissabonin strategia on yritys saattaa EU-politiikan taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus uudella tavalla yhteen: sosiaalipolitiikka haluttiin liittää oleelliseksi osaksi Euroopan taloudellista ajattelua ja rakenteellista uudistusohjelmaa. Lissabonin päätösten myötä unionin sosiaalipolitiikka siirtyikin jyrkästä toimivallanjaosta ja lainsäädäntötoimista enemmän EU-huippukokousten ja komission harjoittaman poliittisen ohjauksen piiriin. Kun pohdimme vasemmistoliiton tulevaa EU-vaaliohjelmaa, on syytä palauttaa mieliin—kriittisesti–Lissabonin strategiaan liittyvät epädemokraattiset ja yhtiö- tai rahanvaltaa vahvistavat juonteet. Niille tarvitaan vaihtoehto.

Tämä strategiahan tiivistää monikansallisten yhtiöiden tuottavuutta, talouskasvua ja kilpailukykyä hyödyttävät ydinarvot, jotka on EU:ssa asetettu kansalaisten perusoikeuksien, tasa-arvon sekä ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden yläpuolelle, joskin hyvin salakavalasti ja turvautuen salakieliseen talousjargoniin (”asiakaslähtöisyys”, ”kilpailukyky”). Nämä ydinarvot ovat kaikille jo suomalaisesta eliittipopulistisesta talousliturgiasta tutut hokemat: palvelutuotantoa on pakko uudistaa, rakennemuutokset ovat väistämättömiä. Ne heijastuvat suoraan kuntien talousvaikeuksissa ja ideologisissa pakkosäästöissä. Väitetään, että hyvinvointivaltio halutaan pelastaa rakennemuutoksilla, mutta totuushan on päinvastainen. Vaikka monet vasemmistopäättäjätkään eivät sitä tunnu tiedostavan. Kysehän on koko hyvinvointivaltion alasajosta, rapauttamisesta, jotta luodaan kysyntää yksityisille palveluille ja saadaan kansa kriittiseksi heikkoja julkisia palveluja kohtaan. Onkin kiire yhdessä varmistaa, ettei tämä piilotavoite onnistu kuntien kärsiessä nyt rahoitusvajeesta, ja porvaritahojen pyrkiessä ajamaan vajeen myötä lopullisesti maanrakoon kuntien itse järjestämät palvelut.

Juridisesti suomalaisen yhteiskunnan taustalla on ihmisarvon loukkaamattomuuden, yksilön vapauden ja oikeuksien sekä oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, oikeusvaltioperiaatteen ja kansainvälisen yhteistyön muodostama kokonaisuus. Se ilmenee oikeus- ja hyvinvointivaltiona. On perusteltua puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa hyvinvoinnin takeina ovat paitsi edustuksellinen demokratia, myös suora osallistuminen ja yhteiskunnan rakenteisiin kiinnittynyt sitoutuminen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tavoittelemiseen. Tämä on eri asia kuin usein esitetty näkemys, jonka mukaan hyvinvointiyhteiskunta muodostuu perheen, järjestöjen sekä mahdollisesti kirkon ja vapaaehtoistoiminnan talkootöistä ja hyvistä teoista. Suomen hallitus antoi esityksen laiksi julkisista hankinnoista 28.4.2006. Sen tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja avata julkisten hankintojen markkinat koko yhteisön alueella muista jäsenvaltioista tulevalle kilpailulle. Säästöjen sijaan onkin siis kyse suurten ja kannattavien talousalueiden avaamisesta yrittäjille ja vieläpä veronmaksajien rahojen käyttämisestä talouselämän hyväksi. Retorisena pyrkimyksenä on ”EU:n sisämarkkinoiden tavoitteiden toteutumisen sekä taloudellisen kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden edistäminen” . Miksei PARAS- hankkeen kohdalla paljasteta tätä tausta-agendaa, ja lisäksi sitä, että Suomi on EU:n mahdollisesti taantumuksellisin ja oikeistolaisin maa—meillähän on tulkittu EU:n direktiivejä, veropolitiikkaa ja markkinalainsäädäntöä paljon muita maita tiukemmin. Kuitenkin muutoksiin viitataan väistämättöminä ja välttämättöminä, ikään kuin ei olisi lainkaan kyse poliittisista valinnoista.

Kansalla on oikeus tietää, että ns. Euroopan sosiaalinen malli tarkoittaa sosiaalisen ulottuvuuden hylkäämistä itseisarvona ja sen korvaamista liittoutumisella talouspolitiikan kanssa. Toiminnan suunta ja keinot esitetään vaihtoehdottomina joten konsulttien ja muiden uusliberalismin ilosanoman levittäjien käyttämä kieli on avattava. Muutokset tapahtuvat usein pienillä siirroilla ja asiat ikään kuin suoritetaan oikein niitä politisoimatta. Oiva esimerkki mainitsemastani tuotteistamisen/halvimman ratkaisun etsinnän suunnasta on turvakotien kilpailuttaminen. Seinäjoen ja Jyväskylän seuduilla halvemman vaihtoehdon valitseminen on jo johtanut kestämättömiin ratkaisuihin; väkivallan uhkaamia naisia ja lapsia on lähetetty hotelleihin ilman minkäänlaista asiantuntijaapua ja tukea. Näin on saatu aikaan säästöjä. Mutta kenen hyväksi ja kustannuksella?

Sosiaalipolitiikan ja sisämarkkinoiden suhde on tutkijoiden mukaan edennyt vaiheeseen, jossa unionin nähdään tarvitsevan uudenlaisen sosiaalisen mallin.  Tavoitteena ei ole enää kompromissi jäsenmaiden erilaisten hyvinvointimallien välillä. Uuden sopimuksen ytimenä on uudenlaisen tasapainon löytäminen siihen, millaisen sosiaalipolitiikan kilpailukykyinen Eurooppa kestää ja myös kääntäen, millaista sosiaalipolitiikkaa kilpailukyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttävät. EU:n sosiaali- ja terveyspoliittisen ajattelun lähtökohtana ei ole enää kansallisen ja eurooppalaisen hyvinvointiajattelun suhde, vaan eurooppalaisen hyvinvointiajattelun sovittaminen talouden vaatimuksiin. Perustuslain 124 §:ssä on säädetty niistä edellytyksistä, joilla julkinen hallintotehtävä voidaan uskoa muulle kuin viranomaiselle. Edellytyksenä hallintotehtävän antamiselle on, että siirto tapahtuu lailla tai lain nojalla, että se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi ja että se ei vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Perustuslain 124 § kieltää siirtämästä yksityiselle merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä.  Tarkoituksenmukaisuus perustuu arvioon siitä, millä menetelmällä palvelu on tehokkaimmin, tuottavimmin ja sen tavoitteet huomioon ottaen parhaiten toteutettavissa. Oikeusturvavaatimus edellyttää tehtävää hoitavalta yksiköltä riittäviä voimavaroja, koulutustasoa ja muita tekijöitä, joilla voidaan etukäteen varmistaa perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutuminen. Lisäksi käytössä on oltava oikeusturvan keinot, kuten muutoksenhaku. Toteutuuko tämä ja miten EU:ssa voidaan vaikuttaa, että nämä kyyniset talouseliittivetoiset palveluideologiat saadaan muutettua? Nythän kunnillakin on yhä vähemmän varoja edes yksityistettyjen palvelujen valvontaan!

Palvelumarkkinoiden ”uudistukset” merkitsevät taloudellisten arvojen ja päämäärien asettamista valtion toiminnan keskiöön työntekijöiden oikeuksien kustannuksella.  On saatava käännettyä suunta, jossa keskeinen aikomus on saada kilpailu ja tätä kautta laajeneva yksityistäminen koskemaan kaikkia julkisia palveluja. Sähkö ja vesilaitokset, sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus- ja kulttuuripalvelut, kulttuuri, vanhustenhuolto ja päiväkodit halutaan yksityisen voitontavoittelun, jopa osakkeenomistajien ahneuden piiriin. Perinteiseen pohjoismaiseen malliin on kuulunut mm. sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen Suomen perustuslain ja erilaisten yhdenvertaisuus-, perusoikeus- ja tasa-arvolakien pohjalta. Tämän näkökulman on kuitenkin viime aikoina korvannut Lissabonin strategiaan sisällytetty näkemys, jossa unionin väitetään vaihtoehdottomasti tarvitsevan uutta yritysvetoista sosiaalista mallia. Kilpailukyky on käsite, jonka varjolla usein pyritään oikeuttamaan lähes mitä tahansa kansalaisten oikeuksien heikennyksiä. Huolestuttava oli Helsingin Sanomien kolumni, jossa kysyttiin suoraan ”jos kilpailukyky ja demokratia ovat keskenään ristiriidassa, demokratian tulee joustaa.” Mikä kiteyttää selvemmin, ettei aikamme kovien arvojen eetos lainkaan tähtää kansanvallan ja perusoikeuksien ylläpitämiseen vaan raadolliseen korporaatiovallan vahvistamiseen.

Ps. Lue tästä enemmän Reilu Peli- kirjasta (Palola & Särkelä, 2006)

Avainsanat: demokratia, eurovaaliehdokas, Lissabonin sopimus, perusoikeudet, sosiaalinen Eurooppa

3 kommenttia aiheesta Lissabonin strategia muutettava punavihreän elvytyksen linjaksi

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!