sosiaalinen Eurooppa
Jarmo Ritanen: Punaista viivaa vetämään 7. kesäkuuta
kesäkuu 3, 2009 | Yleinen
Valtamediassa toistellaan jälleen näinä päivinä, etteivät EU-vaalit näy missään ja ettei äänestysprosentti nouse korkeaksi. Kuitenkin ehdokkaat ovat jo aikoja sitten aloittaneet kiertelemisensä turuilla ja toreilla ja internet on pullollaan erilaisia vaalikoneita ja vaalisivuja. Ja mitä lähemmäksi vaalipäivä tulee, sitä enemmän erilaisia tilaisuuksia voi nähdä katukuvassa.
Tuntuukin näin ehdokkaan näkökulmasta kummalliselta, että vaalipassiivisuudesta alvariinsa toitotetaan, kun on kiertänyt tammikuusta asti erilaisissa tilaisuuksissa. Yleensä ihmiset ovat olleet aidosti kiinnostuneita EU-asioista ja erityisesti siitä, kuinka EU vaikuttaa heidän elämäänsä. Harvoin enää vastaan tulee kansalaista, joka toivottaa EU:n kokonaan hornan tuuttiin tai vaatii Suomen eroamista EU:sta. Valtaosa tunnustaa paasikivimäisesti tosiasian, että EU on ja että Suomi on EU:n jäsenmaa. Sen sijaan eurokriittisiä kansalaisia tapaa hyvin usein.
Veikko Kumpumäki: Kohti sosiaalisempaa Eurooppaa
huhtikuu 7, 2009 | Yleinen
Euroopan unioni on kiistatta ollut menestystarina usealla saralla, mutta monissa sosiaalisen Euroopan alle asettuvissa tavoitteissa ei edistys ole ollut tavoitteiden mukaista.
Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumisessa ei ole onnistuttu kovin hyvin. Eurooppalaisista 16 prosenttia, joista 19 miljoonaa lasta, elää köyhyydessä. Naisten palkka on yhä 15 prosenttia jäljessä miesten palkkaa, tuloerot kasvavat, syrjäytymisen pelätään lisääntyvän, työmarkkinat pilkottuvat ja pätkittyvät, arvot kovenevat ja kiinailmiö uhkaa viedä loputkin työpaikat. Nämä muutamat esimerkit kertovat selkeästi tarpeesta rakentaa sosiaalisempi Eurooppa
› Lue koko artikkeli
Kaarina Kailo: Lissabonin strategia muutettava punavihreän elvytyksen linjaksi
helmikuu 27, 2009 | Yleinen
Niin kuin varmasti on tiedossa, Eurooppa-neuvosto määritteli Lissabonissa maaliskuussa 2000 Euroopan unionille kunnianhimoisen muutosohjelman, jota ryhdyttiin kutsumaan kokouspaikan mukaisesti Lissabonin strategiaksi. Kyseessä on yhteinen visio siitä, mihin suuntaan EU-maiden taloutta ja yhteiskuntaa haluttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana kehittää. Lissabonin strategia on yritys saattaa EU-politiikan taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus uudella tavalla yhteen: sosiaalipolitiikka haluttiin liittää oleelliseksi osaksi Euroopan taloudellista ajattelua ja rakenteellista uudistusohjelmaa. Lissabonin päätösten myötä unionin sosiaalipolitiikka siirtyikin jyrkästä toimivallanjaosta ja lainsäädäntötoimista enemmän EU-huippukokousten ja komission harjoittaman poliittisen ohjauksen piiriin. Kun pohdimme vasemmistoliiton tulevaa EU-vaaliohjelmaa, on syytä palauttaa mieliin—kriittisesti–Lissabonin strategiaan liittyvät epädemokraattiset ja yhtiö- tai rahanvaltaa vahvistavat juonteet. Niille tarvitaan vaihtoehto. › Lue koko artikkeli
Sauli Hievanen: Vanhanen moittii hyviksiä
helmikuu 3, 2009 | Yleinen
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvostelee suomalaisten europarlamentaarikkojen toimia työaikadirektiivin käsittelyn yhteydessä.
Vanhanen paheksui maanantaina EU-seminaarissa sitä, että vain kaksi suomalaista edustajaa äänesti Suomen hallituksen kannan mukaisesti parlamentissa. › Lue koko artikkeli
Haku
Viim. artikkelit
Arkisto
- kesäkuu 2009 (4)
- toukokuu 2009 (5)
- huhtikuu 2009 (4)
- maaliskuu 2009 (3)
- helmikuu 2009 (5)
- tammikuu 2009 (2)
- marraskuu 2008 (3)
- lokakuu 2008 (4)